Ville Luomasta seuran uusi puheenjohtaja

14.12.2022

Hiidenkiertäjien syyskokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Ville Luoman. Villen puheenjohtajuuskausi alkaa 2023 alusta ja kestää 2 vuotta. Ville on jo aiemmin toiminut Hikin johtokunnan varapuheenjohtajana ja siten seuran johtaminen, toiminta ja johtokuntatyöskentely ovat hänelle tuttuja.

Johtokuntaan valittiin seuraavalle kaksivuotiskaudelle uudelleen Jarkko Saarinen ja Jari Nikkinen sekä uutena jäsenenä niin ikään kaksivuotiskaudelle Anu Uhotoinen. Johtokunnasta erovuorossa ollut Katja Pellikka valittiin johtokuntaan yhdeksi vuodeksi ja näin saadaan erovuoroisuudet paremmin tasapainoon.
Johtokunnassa jatkavat vuoden 2023 ajan myös Markus Saarinen ja Kari Mamia.
Koko johtokunta siis: Ville Luoma (pj), Jari Nikkinen, Jarkko Saarinen, Anu Uhotoinen, Katja Pellikka, Markus Saarinen ja Kari Mamia.

Syyskokous hyväksyi myös ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion.

Haluan omalta osaltani kiittää Hikin jäseniä ja erityisesti johtokuntaa puheenjohtajana saamastani tuesta ja kannustuksesta. Kahdeksan vuoden pestini puheenjohtajana päättyy vuoden lopussa ja silloin on aika ojentaa viestikapula Villelle. Villeä lainatakseni hänen oma viestiosuus puheenjohtajana on varmuudella lyhyempi. Vastuun jakaminen useammille ihmisille sopivin väliajoin onkin kaikkien jaksamisen ja motivaation kannalta suotavaa.

Minä jatkan HiKin jäsenenä ja talkoolaisena jatkossakin, joten rasteilla ja talkoissa tavataan.

Hyvää joulun aikaa kaikille. Tapanin rastit Tytyrin uudella kartalla seuraavana etappina.


Terveisin Piiraisen Jari