Nuorten seuratoiminnan kehittämishanke alkoi

16.9.2023

Hiidenkiertäjät sai opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan tukea hankkeelle, jossa on tarkoituksena kehittää HiKin nuorisotoimintaa entistä laadukkaammaksi.

Hankkeessa tullaan suunnittelemaan ja toteuttamaan harjoituksia ja leirejä, tekemään yhteistyötä seuran edustusryhmän kanssa ja nostamaan huoltajien ja ohjaajien osaamistasoa. Avuksemme olemme saaneet Otto Loukkalahden, joka lisäksi tekee kausisuunnitelmia, esimerkkiviikko-ohjelmia ja pitää luentoja. Hankkeen aikana on tarkoitus luoda materiaalipankki, jota voimme käyttää myös jatkossa hankkeen päätyttyä.

Työnohjauksesta vastaavat seuran pj. Ville Luoma ja nuorisojaoston pj. Jari Nikkinen.

Ensimmäinen Oton vetämä tapahtuma järjestettiin 16.9. Kisakalliossa. Päivän ohjelmassa olimuun muassa viestitreeni, luento sekä juoksutekniikka- ja lihaskuntotreeni.

Kuva: Katja Pellikka