Rasti 5

LAHOKALLION LUONTOPOLKU

Tästä alkaa Lahokallion luotopolku kohden niemen kärkeä.

Lahokallion luonnonkaunis niemi pistää Lohjanjärveen Ojamon ja Vivamon välissä. Niemi on puistoaluetta ja siellä on luontopolku. Niemen juuressa sijaitseva kaupunginosa rakennettiin pääasiassa 1990-luvulla.

Niemen kärjestä vasemmalla näkyy Vivamon alue. Neiti Karin af Björkesten perusti Vivamon yksityisen raamattukodin ostamansa Vohloisten kartanon entisen Horniemen torpan maalle vuonna 1916. Nimensä Vivamo sai perustajan äidin Vivanin ja Ojamon yhdistelmästä. Vuonna 1958 Vivamo siirtyi evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimivan Kansan Raamattuseuran omistukseen. Se on toiminut muun muassa rippikoululeiritoiminnan uranuurtajana 1960-luvulla. Nykyisin Vivamossa on runsaasti erilaista kristillistä toimintaa. Siellä on Särkyneen sydämen kirkko sekä Hiljaisuuden niemeen vuonna 2003 valmistunut Pyhän Birgitan kappeli.