Ratamestarin mietteitä
28.8.
Vajaan kuukauden päästä kilpaillaan ryhmä 2:n Suomen mestaruusviestit Orijärven "ylängöillä" Salon ja Lohjan rajaseudulla. Kilpailun radat ovat olleet jo hyvissä ajoin valmiit kesäkuun lopulla. Näin olemme saaneet ratamestariryhmässä rauhallisin mielin viimestellä töitämme kaikilta osin huippukuntoon, jotta kilpailuista tulisisi SM-tason arvoisia. Maasto sopii varsin hyvin R2:n kisoille hyvän kulkukelpoisuuden sekä tiukkojen rastipisteiden johdosta. Maasto ei sisällä suuria korkeuseroja, vaan muodostuu melko tasaisista avokallioalueista, joiden välissä on pieniä suoalueita. Pitkälammen länsipuolella maasto on hieman fyysisempää ja pienipiirteisempää kuin lammen itäpuolella. Suurin yksittäinen nousu ylitetään heti ensimmäisten rastien aikana kilpailukeskuksesta lähdettäessä ratojen alkuosassa. Elokuun helteiden aikana maasto on kuivinut melkoisesti heinäkuun sateista, mutta saa nähdä mitä syksyn sää tuo tullessaan. Jos sataa, niin suot ovat yllättävän märkiä ja hidaskulkuisia. Kilpailualuetta halkoo pitkä ja kapea eteläpohjoissuunnassa kulkeva vesialue, pitkälammi. Tämän johdoista radoilla on suhteellisen paljon rasteja. Tästäkin johtuen kilpailijoiden pitää olla erityisen tarkkana rastikoodien kanssa, koska rasteja on paljon lähekkäin. Kartta on Arvo Paulinin taattua laatua, mistä on saatu nauttia niin menneissä Jukolan-viesteissä, Fin 5-rastiviikolla, Sm-kilpailuissa sekä lukuisissa kansallisissa kilpailuissa. Näillä sanoilla toivotamme kaikki suunnistusihmiset tervetulleiksi SM-karkeloihin Orijärvelle.
Suunnistusterveisin
Ratamestarit
18.9
Kaikki alkaa olemaan valmista hienoon suunnistuskilpailuun. Viime viikonlopun säällä kilpailun olosuhteet olisivat olleet mitä ihanteellisemmat. Kulunut viikko on ollut kuitenkin perin syksyinen. Tämä on tarkoittanut vettä ja tuulta. Maasto ja radat ovat sateiden johdosta muuttuneet raskaimmiksi ja sitä kautta hitaammiksi. Kalliot ovat liukkaita ja suot pehmeitä. Tämä seurauksena suunnistajat joutuvat entistäkin raskaamman seikkailun eteen. Myös kisakeskuspelto on saanut luonnollisesti omansa sateista ja on tällä hetkellä melkoinen mutavelli. Kaikkia kisoihin saapuneita suositellaan varustamaan kumisaappaat suunnistusjalkineiden ohessa reissuun mukaan. Eipä tässä voi muuta toivottaa kuin reipasta ja iloista urheilumieltä ja tervetuloa kamppailemaan SM-mitaleista.
Ratamestarit