Ratamestarin mietteitä

Ratamestarin terveiset

Lopputalvesta 2020 kirjoitin:

”Kunnollista talvea ei tänne Lohjan seudulle saatu, joten olen käyttänyt muutoin talviliikuntaan käyttämäni ajan Lintukiiman metsässä samoilemiseen. Siellä onkin ollut vallan mukava kulkea ja tutkia rastipisteitä sekä kulkuväyliä. Erityisesti olen nauttinut siitä, että "sivistyksen ääniä", autoja ja rengasmelua ei alueelle kuulu. Ainoastaan satunnaisesti yli lentävät lentokoneet ovat muistuttaneet, että muitakin ihmisiä on…

Lintukiiman eteläosa, vaikka talousmetsää onkin, on tällä hetkellä yksi Lohjan alueen hienoimmista suunnistusmaastoista. Alueen erityispiirteenä ovat jyrkkäreunaiset, korkeat ja kallioiset mäet, joiden välissä on soita, ojia ja metsälampia. Alueella on muutama päättyvä metsäautotie ja polkujakin, sekä tietysti myös jälkiä metsänhoidosta.

Suurelta osin kulkukelpoisuus ja näkyvyys ovat hyviä, paikoitellen jopa erinomaisia. Kulkunopeutta hidastavat enemmän suuret korkeuserot kuin ne muutamat tiheiköt ja pusikot, joita alueella on. Haasteena tuntui aluksi olevan sopivan helpot lasten ja nuorten radat, mutta kun hetki oltiin kulkusuuntia mietitty ja lähtöpaikat haarukoitu huomattiin tietyn maastonosan olevan mitä mainioin siimariradalle ja sen ympärille syntyivät muut lasten ja nuorten radat vähän kuin itsestään. Ja lähdöt ovat lähellä toisiaan.

Polkujuoksusta ei näidenkään Prisma-rastien yhteydessä voi puhua. Kun kulkukelpoisuus on hyvä ja näkyvyyttäkin melkoisesti, suunnistuksen pitäisi olla suhteellisen helppoa. Mutta kun yhtälöön lisätään korkeuserot, samaistumismahdollisuudet ja vaihtoehtoiset reitinvalinnat saadaankin haastetta lisättyä. Tossun pitää kulkea mutta ajatuksen pitää pysyä mukana, siitähän suunnistuksessa on loppupeleissä on kysymys. Ja sitä tämänvuotinenkin Prisma-rastit tarjoaa.”

Mutta sitten korona sotki ihan kaiken. Loppukesästä näytti paremmalta, kenties pandemia ollaan voitettu ja elämä alkaa hiljalleen palata uomiinsa, vaan toisin kävi. Ja sitten tulikin oikein kunnon talvi.

Maanomistajat olivat myötämielisiä harrastuksellemme, saimme kaikilta maankäyttöluvat uudelle yritykselle 2021 helatorstaille. Mutta koska koronapiru ei ole vielä kokonaan väistynyt, tuli tarve hiukan funtsia uudestaan miten paletti saataisiin menestyksellisesti pyöräytettyä läpi.

Maalis-huhtikuun vaihteessa kävin kiertämässä rastipisteet läpi, ja totesin paikkojen olevan ihan yhtä hyvässä kunnossa kuin vuotta aikaisemmin. Joitakin uusia raivauksia on tehty ja yksi iso hakkuu on tuntuvasti laajentunut, mutta kaiken kaikkiaan se, mitä vuosi sitten kirjoitin pätee edelleen. Paitsi että lentokoneita ei juuri ole taivaalla lennellyt.

Radat olen saanut hahmoteltua ja alustavat ratapituudet tulevat kohtsiltään julki. Kartan viimeiset päivitykset tehdään näinä päivinä ja rastipukkien rakennuskin on jo aloitettu.


Tervetuloa Lohjan Lintukiimaan nauttimaan suunnistushaasteista!